Miksi kasviksista kohistaan?

Miksi kasviksista kohistaan?
elokuu 2, 2017 Marko Mäkelä

Markkinat ovat muuttuneet, kun proteiinipitoiset kasvisruokatuotteet ovat saapuneet markkinoille. Foodwest toteutti laajan kuluttajatutkimuksen ruokailutottumuksista, erityisesti kasvisruokailuun liittyen. Tutkimus on jatkoa vuonna 2012 tehdylle tutkimukselle. Kohderyhmänä oli 18–69-vuotiaat suomalaiset (N=700).

Markkinatutkija Emmi Penttilä ja suositun Kaikki äitini reseptit -ruokabloggaaja Nanna Rintala kokkasivat yhdessä grillissä kasvisruokaa ja keskustelivat aiheesta.

– Nyt näkyy se, että kasvisruoka saa olla muutakin kuin kevyttä dieettiruokaa. Moni valitsee kasvisaterian myös maun takia, ei pelkästään ekologisista ja terveyssyistä, Penttilä huomauttaa.

Katso video:

Foodwestin toimitusjohtaja Karri Kunnas pitää kasvisruokabuumia mielenkiintoisena ilmiönä. Se näkyy vahvasti myös asiantuntijayrityksen toiminnassa.

– Meille on tärkeää, että olemme tiiviisti mukana ruokapuolen uusimmissa virtauksissa. Tehtävämme on tuottaa tietoa ja näin tukea elintarvikealan kehittymistä, hän toteaa.

Tutkimusraportti on osa Foodwest Omnibus -tutkimusten sarjaa ja tarkoitettu tilaajayritysten käyttöön.

Kuvateksti: Emmi Penttilä ja Nanna Rintala kokkasivat kasviksista herkullista grilliruokaa.

0 kommenttia

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*