Mitä yhteistä 2,8 miljoonalla suomalaisella kuluttajalla on?

Mitä yhteistä 2,8 miljoonalla suomalaisella kuluttajalla on?
marraskuu 14, 2016 Suvi Luoma

2,8 miljoonaa suomalaista syö välipaloja kodin ulkopuolella joka viikko. Käyttötilanteet ovat hyvin moninaisia, ja jokaisessa tilanteessa kuluttaja vaatii välipalatuotteelta erilaisia asioita. Otimme haltuun tilanteiden koko laajan kirjon toteuttamalla kvalitatiivisen yhteisötutkimuksen kuluttajien välipalasyömisestä.

Tuloksia voi hyödyntää sekä tuote- että pakkaussuunnittelussa.

Me täällä Foodwestillä suhtaudumme intohimoisesti kuluttajien elintarvikekäyttäytymiseen. Toteutamme silloin tällöin monitilaajatutkimuksia koko alaa laajasti kiinnostavista aiheista, joista myös itse innostumme. Tavoitteena on tuottaa kustannustehokkaasti sellaista tietoa, joka on suoraan käytettävissä yritysten liiketoiminnan kehittämiseen.

Yhteisötutkimus on siitä mielenkiintoinen menetelmä, että sen avulla pääsemme havainnoimaan kuluttajien arkea hyvinkin läheltä, menemättä kuitenkaan fyysisesti kenenkään kotiin. Osallistujat ovat paikalla digitaalisesti verkkoyhteisössä, jota voi käyttää missä ja milloin vain tutkimuksen aikana. Kuluttajat poimitaan yhteisöihin tutkimuskohtaisesti; tällä kertaa halusimme mukaan välipaloja kodin ulkopuolella syöviä henkilöitä.

Tutkimuksessa meidät yllätti se, että kuluttajien toiveet ja vaatimukset ovat äärimmäisen tilannekohtaisia; se mikä sopii toiseen tilanteeseen, ei välttämättä sovikaan toiseen.

Erityisenä mielenkiinnon kohteena meillä oli tällä kertaa se, millaisissa paikoissa välipaloja syödään kodin ulkopuolella ja mitä haasteita näihin tilanteisiin liittyy. On-the-go-syömisestä puhutaan paljon ja monet yritykset miettivät, millaisia tuotteita näihin tilanteisiin voisi kehittää. Tutkimuksessa meidät yllätti se, että kuluttajien toiveet ja vaatimukset ovat äärimmäisen tilannekohtaisia; se mikä sopii toiseen tilanteeseen, ei välttämättä sovikaan toiseen. Esimerkiksi terveellisyys ei ole itseisarvo, joka takaa tuotteen sopivuuden mihin tahansa tilanteeseen. Huomattavaa painetta kohdistuu myös pakkausratkaisuihin; tilanteeseen sopimaton pakkaus saattaa estää koko tuotteen sopivuuden johonkin tilanteeseen.

Yhteisötutkimuksessa esiin nousseita keskeisiä teemoja on myös kvantifioitu, jotta ilmiöiden esiintyvyys koko väestössä voidaan varmistaa. Tämän vaiheen toteutus on nettikyselynä (valtakunnallinen N=630) ja tavoitteena oli tunnistaa, missä tilanteissa on löydettävissä suurin markkinapotentiaali. Kuluttajat myös kertoivat, millaisiin tilanteisiin heidän on vaikeinta löytää sopivia tuotteita.

Uusia monitilaajatutkimuksia on parasta aikaakin työn alla, tällä hetkellä tutkimme kuluttajien toimintaa paistopisteellä ja tulossa on myös kasvisruokailututkimus.

Otamme mielellämme vastaan myös ideoita kiinnostavista tutkimusaiheista! Jos sinulla on jokin teema, josta yrityksessänne kaivattaisiin lisätietoa, voimme selvittää monitilaajatutkimuksen mahdollisuutta.

Suvi Luoma
toimii markkinatutkimuspäällikkönä Foodwestillä. Suvilla on yli 15 vuoden kokemus tutkimusalalta ja hän onkin toteuttanut satoja asiakasprojekteja elintarviketeollisuudelle. Taustalla on vahva mielenkiinto kuluttajan maailman ymmärtämiseen

0 kommenttia

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*