Kesän trendijäätelö on terveellinen

Kesän trendijäätelö on terveellinen
Emmi Penttilä

Trendikäs ja terveellinen jäätelö valmistuu kotona. Foodwestin tuotekehitysasiantuntijat suosittelevat banaanijäätelön eli nicecreamin mausteeksi marjoja ja viljoja.

Erilaiset ruokatrendit jylläävät maailmalla. Kasvisruoka- ja terveellisyystrendit ovat rantautuneet Suomeen hyvin vahvasti. Tämä näkyy erityisesti ruoka- ja elämäntapablogeissa, joissa erilaiset terveelliset herkkureseptit ovat levinneet kulovalkean tavoin. Yhä useampi kiinnostuu kasvipohjaisista ja terveellisistä vaihtoehdoista.

Tavallisten kermajäätelöiden lisäksi myös kauppojen valikoimista löytyy yhä enenevässä määrin kasvipohjaisia jäätelöitä, sorbetteja ja mehujäätelöitä. Valikoima on valtava ja uusia, jännittäviä makuyhdistelmiä pulpahtaa esille tasaiseen tahtiin. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että suurin osa tuotteista sisältää runsaasti lisättyä sokeria, rasvaa ja keinotekoisia makuaineita.

Jäätelö kuuluu ehdottomasti jokaisen suomalaisen kesään, mutta miten nauttia siitä terveellisemmin?

Kotimaisia makupareja

Suomen johtavan elintarvikealan asiantuntijayrityksen Foodwest Oy:n tuotekehitysasiantuntija Anne Mäkinen ja tuotekehityspäällikkö Virve Anttila Seinäjoelta antavat vinkkejä terveellisen herkkujäätelön valmistamiseen.

Marjainen nicecream valmistetaan kypsistä, pakastetuista banaaneista ja kotimaisista marjoista. Pehmeän ja sorbettimaisen herkun lisämausteeksi tuotekehitysasiantuntijat ehdottavat rapeita sattumia: mysliä tai viljoja.

– Marjoista jäätelö saa lisää potkua ja viljat lisäävät täyteläisyyttä. Erityisen hyviä kotimaisia makupareja ovat talkkuna ja puolukka sekä mustikka ja kaura, suosittelee Anttila.

Marjoista ja hedelmistä tehty jäätelö on paitsi terveellinen, myös vaivaton valmistaa. Trendikkään lisän antavat myös yrtit.

–Timjami, rosmariini ja sitruuna sopivat hyvin jäätelön maustamiseen, ne antavat erilaisen säväyksen ja sopivat hyvin makean jäätelön kaveriksi, jatkaa Mäkinen.

Teksti: Vesta Mäki

 

Marjainen nicecream

4 kypsää, jäistä banaania

3–4 desilitraa mansikoita ja vadelmia

koristeluun: mintunlehtiä

 

Valmistusohje:

  1. Pilko kypsät banaanit ja pakasta ne noin vuorokautta ennen jäätelön valmistusta.
  2. Laita jäiset banaanit ja marjat tehosekoittimeen.
  3. Sekoita massa tasaiseksi. Tarvittaessa voit lisätä nestettä, esimerkiksi marjamehua.
  4. Anna jäätelön jähmettyä hetki pakastimessa laakeassa astiassa.
  5. Muotoile jäätelöstä palloja ja koristele mintunlehdillä.
Emmi Penttilä
on markkinatutkjia Foodwestillä. Emmin vahvuutena on tutkimusaineistojen muuttaminen selkeiksi ja helposti ymmärrettäviksi grafiikoiksi.

0 Comments

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*