Työpöydällä vegemakkaraa

Työpöydällä vegemakkaraa
huhtikuu 23, 2018 Vesta Mäki

Anne Mäkinen tuntee reseptiikan ja tuotekehityksen salat kahdenkymmenen vuoden kokemuksella. Hänellä on osaamista niin valmisruuista, leivonnaisista kuin vegetuotteista.

– Kasvis-vege-buumissa kehitetään koko ajan uusia raaka-aineita ja tuotteita.

Annen työpöydällä onkin parhaillaan vegemakkaran tuotekehitys.

– Täysin vegaanisessa tuotteessa on haastetta saada rakenne toimivaksi. Jos raaka-aineisiin lisätään maitoproteiini ja kananmunan valkuainen, on reseptin kehittäminen helpompaa,  Anne tiivistää.

Asiakasyritysten tuotekehitysprojektit kestävät yleensä kuukaudesta puoleen vuoteen.

– Tunnemme raaka-aineet ja reseptiikan mahdollisuudet, joten eteenpäin päästään nopeasti. Seuraamme trendejä ja tiedämme, mitkä makuyhdistelmät ovat nousussa.

Trendejä haistellaan muun muassa elintarvikealan Anuga-messuilla, jotka järjestetään Kölnissä Saksassa seuraavan kerran lokakuussa 2019.

Ravitsemusteknikon koulutuksen saanut Anne on työskennellyt Foodwestissä 19 vuotta. Nykyisin hän on tuotekehitysasiantuntija, mutta kokemusta on myös hankkeista, tuotetietojen hallinnasta ja markkinatutkimuksista.

Työpäivän jälkeen Annea odottavat Ylistarossa perhe, miehen hoitama maatila, kaksi hevosta ja poni. Yhdessä 5- ja 9-vuotiaiden tyttöjen kanssa hän pitää huolen 9-vuotiaasta Kaxe-ponista.

– Nautin ulkoilusta, jumpista ja puutarhanhoidosta. Perheen parissa työasiatkin unohtuvat.

Timanttia nyt

  • Yksinkertaiset, luonnolliset raaka-aineet ja tuotteet ovat lähellä sydäntäni.
  • Työ on monipuolista ja työkaverit mukavia. On kiva tulla joka päivä töihin, vielä 19 vuoden jälkeenkin.
  • Kevätpuuhat perheen kanssa ovat parasta.

Vesta Mäki

0 kommenttia

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*