Archive for 2019

  • Virtauksen vauhdissa valmiiksi tuotteeksi

    Foodwestin uusi tehdas täyttää tuotekehityksen toiveet ja tarjoaa ketterän kasvualustan suomalaiselle elintarvikebisnekselle. Nestelinjaston koeajot alkavat vuodenvaihteessa, kuivaprosessin helmikuussa. Keväthankien aikaan…

  • Tuoreita näkökulmia vastuullisuuskeskusteluun

    Foodwestin uusi kehityspäällikkö ja vastuullisuusasiantuntija Viivi Wanhalinna haluaa tuoda oman osaamisensa elintarvikealan vastuullisuuskeskusteluun. Hänestä erityisesti pk-sektorilla on potentiaalia nostaa yritysten…

  • Foodwest mukana kehittämässä uudistunutta Ruokaprovinssi-brändiä

    Etelä-Pohjanmaalla on viimeisen vuoden aikana kehitetty maakunnallista Ruokaprovinssi-brändiä alueen ruokatoimijoiden yhteistyönä. Kehittämistyö tehtiin osana kansainvälisen NICHE-hankkeen pilottiprojektia, jonka koordinoinnista Etelä-Pohjanmaan…

  • FOODWEST MUKANA TEKEMÄSSÄ MENESTYSRESEPTIÄ 2020 NELOSELLA

    Myös televisiossa nähty SOK:n Suomalainen menestysresepti oli ensimmäisellä kaudellaan kaupallinen menestystarina. Vuoden 2019 voittaja, Leivon leipomon Boltsi, oli myydyin uutuustuote…

  • Foodwestillä haussa Timantintekijä

    Haemme TUOTETIETOASIANTUNTIJAA vakituiseen työsuhteeseen Seinäjoen tai Tampereen toimipisteellemme. Työtä on mahdollista tehdä myös etätyönä. Olet tarkka ja järjestelmällinen vastuunkantaja ja…

  • Foodwest Oy toimittaa jatkossa Umbrella Interactive -ohjelmiston elintarvikealalle

    Atao Oy ja Foodwest Oy ovat solmineet liiketoimintakaupan, jossa Ataon digitalisointia ja vastuullisuutta koskevat asiantuntijapalvelut siirtyvät elintarvikealan tuoteturvallisuusjärjestelmien osalta Foodwestille. Osana järjestelyä…

  • Fazer loi kauraöljyn makunautiskelijoille

    Kaura puhuttelee kuluttajaa, eikä buumi ole hiipumassa. Siitä on todisteena Fazerin Alku Kauraöljy, joka sai Foodwestin toteuttamassa kotitestissä innostuneen vastaanoton.…

  • Foodwestillä haussa uusi Timantintekijä!

    Haemme TUOTANTOPÄÄLLIKKÖÄ vakituiseen työsuhteeseen uudelle tehtaallemme Seinäjoelle. Valmistamme ja pakkaamme tuotannossamme monipuolisesti erityyppisiä elintarvikkeita asiakkaidemme tarpeisiin. Olet järjestelmällinen vastuunkantaja ja…

  • Tulossa kevättalvella 2020 – Elintarvikealan tuotteistuskoulutus

    Foodwest ja Kamon järjestävät kevättalvella 2020 ainutlaatuisen tuotteistuskoulutuksen, joka on 100% räätälöity vastaamaan juuri elintarvikealan tarpeita. Koulutuksen tavoitteena on vahvistaa…

  • Kouvolan Herkku valtaa alaa UHT-valmistajana

    Vuodessa ehtii vaikka mitä, kun pistää asiat rullaamaan oikeiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Tätä mieltä ovat keittiömestari Kari Rantanen ja elintarviketeollisuusalan vaikuttaja Raino Kukkonen, jotka…

Painaessasi "Tilaa" suostut tietojesi tallennukseen Foodwest Oy:n asiakasrekisteriin. Tämän lomakkeen kautta saatuja tietoja käytetään Foodwest Oy:n palveluiden tarjoamiseen ja toimittamiseen. Lue lisää tietosuojaselosteesta.