Vastikään bio- ja elintarviketekniikan insinööriksi valmistunut tuotantovastaava Nina Berg iloitsee työnkuvan vaihtuvuudesta. Berg aloitti Foodwestillä kesätöissä pari vuotta sitten ja päätyi suorittamaan myös harjoittelunsa Foodwestillä. Siitä hän jäi töihin yritykseen.

– Toimenkuvani on kasvanut huimasti. Pikkuhiljaa on saanut oppia lisää ja ottaa lisää vastuuta sekä uusia asioita haltuun. Parasta on, että työ on luonteeltaan muuttuvaa: tuotteet vaihtuvat ja prosessit etenevät, Berg toteaa.

Tuotantovastaavana Berg huolehtii muun muassa raaka-aine- ja pakkausmateriaalitilauksista sekä suunnittelee tuotantojen aikataulutuksen. Hän tekee myös tuotannon työntekijöiden vuorolistoja ja kommunikoi niin asiakkaiden kuin tuotantotyöntekijöidenkin suuntaan.

– Jos kaupan hyllyllä on meidän valmistamme tuote valmiissa purkissa, on se todennäköisesti jollakin tasolla mennyt minun käsieni kautta, Berg kuvaa vastuutaan.

Ravintola-alalla pitkän uran tehnyt Berg kiinnostui elintarvikealan toisesta puolesta ja päätti lähteä opiskelemaan bio- ja elintarviketekniikan koulutukseen. Alan etenemismahdollisuudet motivoivat opiskelemaan.

– Foodwest toimi labratilojemme yläkerrassa opiskeluaikoina, mutta vasta työn kautta olen tajunnut, miten monialainen yritys on kyseessä. Olin kesätöissä tuotannon puolella, mutta kehittäminen ja suunnittelu kiinnostivat enemmän, Berg toteaa.

Etenkin tuotannollistaminen on kiinnostava osa Bergin työtä.

– Se, miten tuote saadaan kotikattilasta isompaan mittakaavaan, on todella mielenkiintoinen ja monivaiheinen prosessi!

Seinäjoella asuvan Bergin perheeseen kuuluu puoliso, 6-vuotias lapsi sekä koira. Vapaa-ajalla Berg kuvailee olevansa kokeileva liikunnan harrastaja.

– Kaikkea pitää kokeilla. Olen testannut monipuolisesti eri lajeja padelista sählyyn ja hiihtoon ja harrastan niitä säännöllisen epäsäännöllisesti, Nina Berg nauraa.

Timanttia nyt
  • Mahtavat työkaverit!
  • Opiskelun loppuminen.
  • Uuden luominen työssä.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.