S-ryhmän kiihdytyskaista

S-ryhmän kiihdytyskaista

S-ryhmän kumppanina Suomalaisessa Menestysreseptissä toimii elintarvikealan asiantuntijapalveluyritys Foodwest.

Suomalaiset arvostavat aitoutta ja lähiruuan henkeä vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Tässä on monelle pienelle ja keskisuurelle tekijälle kasvun mahdollisuus, kun samaan aikaan syntyy uutta reseptiikan, raaka-aineiden, teknologioiden ja tarinallistamisen osaamista.

– Tuote, jolla on paitsi tarina, myös tuttu tuottaja, puhuttelee tämän päivän kuluttajaa. Pienen on kuitenkin vaikea pärjätä yksin. Haluamme omalta osaltamme olla vauhdittamassa suomalaista ruokaosaamista kohti skaalautuvaa kasvua. Pienelle firmalle tämä kisa voi olla juuri sitä, mitä myös sijoittajat kaipaavat tai jopa ponnahduslauta kansainvälisille markkinoille, SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine summaa.

–Aito halu löytää ratkaisuja yhdessä on olemassa. Oli hyvä muistutus taas kuulla, millaisen hallinnollisen taakan ja investointivaateiden kanssa yksinyrittäjät ja pienet valmistajat joutuvat painiskelemaan. Kaikki apu ja tuki tuotteiden kaupallistamiseen tulee siinä tilanteessa varmasti tarpeeseen, Laine jatkaa.

Suomalainen Menestysreseptin ensimmäisessä vaiheessa etsittiin viittäkymmentä kasvuhaluista pienyritystä mukaan elokuussa järjestettävään innovaatiopajaan. Sieltä haettiin yhdessä vauhtia skaalautuvien ja poikkeuksellisten elintarviketuotteiden synnyttämiselle – tuoteideasta tarinallistettuun konseptiin.

Syyskuussa käynnistyvään varsinaiseen innovaatiokilpailuun voivat osallistua kaikki halukkaat. Antoisa ja palkitseva tuotekehitysurakka jatkoon valittujen tuoteideoiden kanssa käynnistyy tammikuussa 2019. Oikeudet tuotteiden omistukseen säilyvät täysimääräisesti mukaan lähtevillä yrityksillä.

– Kevään 2019 aikana avitamme liikkeelle joukon uusia ja innovatiivisia elintarviketuotteita, joista puhuttelevimmat saavat osakseen huomiota ja sparrausta siinä määrin, että niillä on mahdollisuus olla Suomen kuuluisimpia elintarvikkeita kesällä 2019, kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu S-ryhmän vähittäiskaupasta summaa.

S-ryhmän kumppanina Suomalaisessa Menestysreseptissä toimivan Foodwestin toimitusjohtaja Karri Kunnas kertoo, että heillä ollaan innoissaan uudesta kumppanuudesta.

– Foodwestin liikeideana on helpottaa yritysten elintarvikelähtöisen liiketoiminnan kehittämistä kokonaisvaltaisesti – raaka-aineista tuotteeksi ja ideasta markkinoille. Voimme auttaa kisassa mukana olevia esimerkiksi tuotekehitykseen liittyvissä haasteissa ja kuluttajalähtöisyydessä, Kunnas toteaa.

– Meillä kaupassa on paljon syvää ymmärrystä kuluttajatrendien muutoksista. Uskomme, että pystymme avittamaan pieniä yrityksiä jakamalla tätä ymmärrystä eteenpäin. Tuomme Suomalaiseen Menestysreseptiin lisäksi mukaan asiantuntemusta muilta tärkeiltä alueilta: tarinallistamisesta, markkinoinnista, tuotekehityksestä ja niin edelleen, jatkaa Ilkka Alarotu.

Suomalainen Menestysresepti on vahvasti esillä mediassa. Kisassa eteneville uusille tuotteille ja niiden valmistajille onkin luvassa ennennäkemätöntä näkyvyyttä jo ennen kuin tuotteet saadaan hyllyyn.

 

Onko sinun tuotteesi Suomen kuuluisin elintarvike vuonna 2019?

► Suomalainen Menestysresepti -kilpailu avataan syyskuussa 2018.

►Seuraa kilpailua osoitteessa: suomalainenmenestysresepti.fi